19/03/2020 0 Kommentit
KOHTALO PUUTTUI PELIIN
Tilanne muuttui nopeasti edellisen päivityksen jälkeen ja kuten me kaikki tiedämme, LUUVITOSENkaan ei tarvinnut kovinkaan pitkään miettiä, mitä tässä pitäisi tehdä?
Tilanne on vähintäänkin mielenkiintoinen. Valitettavasti juurikin viihdealan toimijat joutuvat hyvin dramaattisen tilanteen eteen.
Tällaista ei todellakaan kukaan toivoisi.
LUUVITOSEN harmitus on vaihtunut lähinnä huoleksi viihdealan ammattilaisten tilanteesta. Siellä on se todellinen hätä ja harmitus.
Saattaa kestää pitkäänkin, ennen kuin tilanne on tasaantunut niin, että tapahtumia voidaan jälleen järjestää.
Me emme voi asialle mitään, emmekä voi prosesseja nopeuttaa, eikä kukaan voi, tämä on tilanne ja siinä me nyt elämme.
Me voimme vaim valmistautua tilanteeseen, jolloin on yleisen turvallisuuden nimissä mahdollista nousta taas estradeille ja katsoa, että bändi on niin hyvässä vireessä, kuin se oli tämän tilanteen alkaessa. Sieltä se elämä sitten jossain vaiheessa alkaa taas.
LUUVITONEN tulee julkaisemaan facebook- ja Youtube -sivuillaan LIVE -otteita Joulukuun 2019 APOLLO -bileistä sillä välin.
Voipi myös olla, että jonkinmoinen Verkko-LIVE -sekoilukin saattaa jossain kohtaa ilmestyä.
Tsemppiä kaikille ja voimia tämän kivuliaan matkan taittamiseksi.
Kommentit
Jätä kommentti