LUUVITONEN on aloittanut valmistautumisen vuoden 2023 keikkoihin

LUUVITONEN on palannut joulutauolta tositoimiin ja Luukalloluolaan, valmistautumaan tulevaan kauteen.

Tuleva kausi 2023 alkaa perinteiseen tapaan Taimon Krouvista, Naantalista. Taippari on pieni kotoisa paikalliskapakka Naantalin Taimossa ja tapana on ollut, että keikkakausi aloitetaan sieltä tiivistunnelmaisella keikalla.

LUUVITONEN on aloittanut valmistautumisen hyvissä ajoin, sillä tälle vuodelle on freesattu ohjelmisoa useammallakin uudella kappaleella. Osa näistä näkee ensiesityksensä LUUVITOSEN toimesta Taimon Krouvin avauskeikalla LA 25.2.

Ohjelmisto rakentuu edelleen LUUVITOSEN konseptin mukaisesti ikonisten Suomirock -legendojen materiaalista. YÖn, Popedan ja Klamydian kuolemattomat hitit kaikuvat tänäkin vuonna LUUVITOSEN toimesta ylväinä ja upeina. Painopistettä on yleisön toivomuksesta viety aavistuksen enemmän YÖn suuntaan, mutta edelleen Klamydiaa ja Popedaa keikoilla tullaan kuulemaan.

YÖn Ollin ja sittemmin myös Hakulisen Jussin poismeno kaikessa dramaattisuudessaan velvoittaa meitä ylläpitämään näiden mestareiden muistoa ja kunniaa. Tulemme Käsittelemään kappaleitaan arvovaltaisesti ja suurella kunnioituksella. Osaltaan myös näiden tapahtumien vuoksi onkin aivan selvää, että painopiste ohjelmistossamme on siirtynyt enemmän YÖn ja Jussi Hakulisen tuotantoon.

Popedan Hyytävän lopettamisilmoituksen myötä tulemme vuoden kuluessa nostamaan myös Popedan klassikkoja enemmän mukaan ohjelmistoon.

Myös Klamydialta tulemme kuulemaan uusia nostoja settiin.

Vuosi 2022 meni tyypilliseen tapaan ja päästiin tekemään hienoja keikkoja ja tavattii upeita tyyppejä siellä täällä. Huikeita tapahtumia edusti mm. pienet alueelliset festarit kuten Freesi Fest Liedossa ja Brewerock Huittisissa. Kävimme Kauhajoella ja Himoksella hienoissa tapahtumissa. 

Tänä vuonna on luvassa hieman isompia tapahtumia ja festareita, hienoja klubivetoja ja tietysti yksi vuoden odotetuimmista konserteista Apollo klubin juhlakonsertti taas mahtavine verailijoineen ja isolla kattauksella tarjoiltuna. Näihin tapahtumiin palaamme sitten myöhemmin tarkemmin.

Kokoonpano EI MUUTTUNUT tällä kertaa vuoden vaihteessa, kuten aikaisemmin vuosittain on ollut tapana. Kipparina heiluu Viki Vince Söderlund ja miehistö on sama kuin viim vuonnakin. Jay Rooster, Juhani Mistola, Andy Auramo, Kelju Koo Keinonen sekä meidän upeat erikoisäijät Tero Terror Lahtinen (Tekniikka, valot, kuvaus ja leikkaus) sekä Christian Chrism Pulkkinen (Äänentoisto).

Seuratkaa Facebook -sivuamme, käykää fiilistelemässä meidän Youtube -kanavalla live-vetojamme ja tulkaa keikoille aistimaan tunnelmaa. Helmikuun lopulla aloitetaan.

 

 

0
Feed

Jätä kommentti