Matka jatkuu!!! Syksy on avattu vauhdikkaasti.

Kesä oli ja myös meni. Syyskausi avattiin vauhdikkaasti ja "vankkurit kulkee" kohti vuoden huipentumaa. Vuosi päättyy LUUVITOSEN osalta siis UTOPIA CLUBIIN, vuoden päätöskonserttiin LA 7.12.2024

Onhan ennakkoliput jo hankittu? UTOPIA CLUB tulee olemaan loppuunmyyty.

Kesäfestarit  on nyt tehty ja ensimmäiset sisävedot ovat nyt takana. Palaamme kesän tapahtumiin vielä uudestaan toisen blogikirjoituksen myötä, muta mehustellaanpa hivenen nyt alkanutta syksyä.

Syyskausi avattiin Iloisessa härässä muutama viikko sitten ja mikä olisikaan ollut hienompaa kuin että ennakkoliput myytiin loppuun ja samoin myös oviliput. Eli "sold Out" asetelmalla mentiin. Se on niin hieno asia ettei sitä välttämättä tule ajatelleeksi, varsinkaan jos ei ole mukana esiintyvien taiteiden maailmassa. Se että liput myydään loppuun tarkoittaa, että ohjelmaasi halutaan nähdä ja siitä ollaan valmiita maksamaan. Liput olivat 15€/kpl. 

Iloinen härkä on hieno paikka ja henkilökunta sekä kantikset ovat mukavia ihmisiä. Siellä on aina rento ja positiivinen tunnelma. Ja nähtiinpä siellä paljon meidän vakioyleisöäkin, mikä on aina erittäin palkitsevaa.

Keikka itsessään oli hivenen haastava, sillä aina ulkoilmakauden jälkeen suljettuun ilmanalaan palaaminen aiheuttaa "hapettomuutta" ja sisäilmassa, savujen seassa touhuaminen on raskaampaa kuin ulkoilmassa temuaminen. Se ottaa aina toisella tavalla "hengen päälle". Lisäksi Teersalon päätöskeikasta olikin jo ehtinyt vierähtää tovi.

Suoriuduimme kuitenkin suuremmitta ongelmitta ja avausvedoksi tuo olikin ihan kelpo keikka. 

Viime viikolla kävimme louhimassa yksityistilaisuudessa, Rymättylän VPK-talolla kun turvamiehemme J.Tähti täytti pyöreitä. Hienot bileet ja hyvä meininki siellä. LUUVITOSEN syömähammas oli taas astetta terävämpi.

Nyt katseet on suunnatty seuraavan viikon lauantaihin (LA 12.10.) kun matkamme suuntautuu Saloon. Rock Hotelli muuttuu suomalaisen rockin alttariksi, kun me iskemme parin tunnin kylvyn parasta suomirockia juhlivan kansan korville ja silmille.

Sitten meillä on muutama veto vielä ennen tuota vuoden päätöstä UTOPIAsta ja siten on vuosi 2024 taputeltu.

Jos siis on halukkuutta tulla LUUVITOSEN keikalle, niin kannattaa toimia aika pian nimittäin montaa keikkaa ei ole tälle vuodelle enää tarjolla. Rock Hotellin jälkeen on vielä 2 keikkaa, eikä kumpikaan ole Turussa ja sitten onkin jo päätösjulallisuuksien vuoro.

Me puuhastellaan tiukasti alkuvuoden 2025 erikoiskiertueen parissa ja siitä olemme luvanneet tiedottaa vuoden vaihteen tienoilla.

Eipä muuta kuin facebookista tai täältä kotisivuilta keikat kalenteriin ja liikkeelle. Vielä ehtii!

 

 

 

 

 

 

0
Feed

Jätä kommentti