04/07/2025 kirjoittanut Kansikuva: Sami Hinkkanen 0 Kommentit
Uusi soolokitaristi LUUVITOSEN riveihin.
Misse Mistola on vastannut LUUVITOSEN keskeisestä roolista, bändin soolokitaristina ja taustalaulajana. Tehtävä on äärimmäisen vaativa ja tässä roolissa oleva on osaltaan luomassa koko yhtyeen soundia ja tapaa tulkita kappaleita. Misse Mistola on ollut tässä tehtävässä erinomainen! Nyt kuitenkin "valta" vaihtuu ja suuriin saappaisiin astuu uusi kitaristilegenda joka saa vetäkseen bändin musiikillista linjaa soolojen ja teemojen muodossa.
Misse Mistolaa kohtasi onnellinen perhetapahtuma juhannuksena 2025. Mistola sai terveen, pienen tyttölapsen. Edessä oli selkeä ja helppo, mutta toisaaltaan vaikeakin päätös. Misseä tarvitaan nyt kotona.
Haikein mielin joudumme tässä kohtaa luopumaan Misse Mistolasta jonka kättenjälki näkyy ja kuuluu bändin tavassa tulkita esittämiään kappaleita. Mistola on luonnon lahjakkuus ja on ollut koko bändille etuoikeus soittaa hänen rinnallaan. Mistolan matka LUUVITOSESSA on kestänyt nyt 2020-2025 ja tässä kohtaa joudumme sanomaan hänelle KIITOS ja KUNNIA!
Mistolan jäädessä perhesapattia viettämään oli tietysti edessä hankala haaste. Mistä me löydämme riveihimme kyvykkään ja taitavan kitaristin, joka voi täyttää Missen jättämän aukon?
Meillä kävikin muutamia kitaristeja koesoitoissa ja hyviä sellaisia. Taidot olisivat riittäneet meidän toivomaan tekemiseen. Kuitenkin sisäinen intuitio ohjasi keskusteluihin Antti Karhumaan kanssa, joka on tunnettu Turkulainen kitaralahjakkuus ja kovan soittajan maineessa. Karhumaahan ei ollut meille mitenkään vieras vaan hän on soittanut riveissämme joitakin festarikeikkoja 2020. Oikeastaan tämä kokemus kannusti kääntymään Antin puoleen.
Karhumaan kanssa käynnistettiin neuvottelut ja meidän onneksemme hän innostui asiasta ja halusi liittyä ryhmäämme. Nyt on sitten treenattu useampaa ohjelmistoa koska joudumme kiertämään kesällä useamman ohjelmiston kanssa. Treeneissä on edistytty erinomaisesti, onhan Karhumaa täysiverinen ammattilainen ja sen kyllä tekemisestään huomaa. Karhumaa on tuttu monista projekteista joista nimekkäimpiin lukeutuu kitaristin tehtävät Jarkko Aholan bändissä.
Antti Karhumaa siis jatkaa Misse Mistolan verenperimää ja nousee LUUVITONEN BIG BAND kokoonpanon kanssa ensimmäiselle keikalleen Karjurockissa LA 19.7.2025
Tiimiimme liittyi myös kosketinsoittaja Tume Riihimäki joka on niinikään soitellut muutamia keikkoja LUUVITOSEN riveissä 2019. Tume riihimäki on nuori ja lahjakas kosketinsoittaja joka on tavattu monen bändin riveissä. Tume Riihimäen juuret kaivautuva muutaman vuosikymmenen taakse ja sieltä löytyy mm. Blind Stare, Coverstars, ja Mark Bertenyi Band.
Hän on soittanut myös Erik Avellanin bändissä, sekä vanhan W.A.S.P. kitaristi, Doug Blairin kanssa yhteisiä projekteja.
Tällä miehistömuutoksella LUUVITONEN jatkaa vuoden 2025 ja siitä eteenpäin, mikäli lisämuutoksia ei tule?
Karavaani kulkee ja matka jatkuu. Kesän ja syksyn keikat tulevat olemaan takuuvarmaa LUUVITOS -tykitystä, vaikka ohjaamossa istuukin muutama uusi pilotti.
Olemme iloisia siitä, että olemme saaneet riveihimme taas kovatasoisia tekijöitä, eikä meidän tarvitse tinkiä laadusta lainkaan. Mahtava kesä edessä. Nähdään Karjurockissa LA 19.7.2025
Kansikuva: Sami Hinkkanen
Kommentit
Jätä kommentti