Vuosi 2025 käynnistyy KUNNIAA VARIETEELLE -kiertueella.

YÖ VARIETEE -levy on suomalaisen rockmusiikin ikonisimpiä äänitteitä. Varietee on Jussi Hakulisen taidon näyte ja kulttuuriperimä suomalaiselle populaarimusiikille. YÖ yhtye nousi levynsä kautta laajasti suomalaisten sydämiin. Yhtyeen yli 40 vuotinen matka suomalaisen musiikin huipulla jatkuu edelleen. Valitettavasti niin Olli Lindholm kuin Jussi Hakulinenkin ovat jo poissa keskuudestamme, mutta kumpaisenkin tuottamat sävelet elää ja kulkevat mukanamme.

 

LUUVITONEN aloitti vuoden muutosten pyörteissä. Pitkäaikainen rumpalimme, maineikas Kelju Koo Keinonen siirtyi rytmiosaston keskiöstä syrjään luovuttaen paikan pitkän linjan rumpalimestarille Kessi Tuomiselle.

 

Kelju Koo Keinonen ei karkaa kauas, sillä tulemme näkemään hänet patteriston takana vielä tänäkin vuonna. Kelju turvaa siis taustalla toimintamme ja nousee kanssamme estradille tilanteen niin vaatiessa. Varamiehen paikalla on tyypillisesti nähty Sami "Silli" Siirtola, joka on yksi LUUVITOSEN alkuperäisjäsenistä.

 

2024 vuoden loppupuolisko oli LUUVITOSELLE armottoman rankkaa aikaa, koska kunnianhimoiset tavoitteet ja niihin pyrkiminen "vei mehut" miehistöstä. Vauhti oli kovaa. Normaalin ohjelmiston rinnalla KUNNIAA VARIETEELLE -ohjelmistoa hiottiin tuntitolkulla viikottain. Lisäksi perinteinen vuoden päätöskonsertti vei oman osansa tekemisestämme, koska siihenkin ladattiin enemmän ja isompaa kuin ennen.

 

Juuri kun kaiken tämän "kohkaamisen" jälkeen olisi hyvä viettää muutaman kuukauden hengähdystaukoa, jouduimme vain lisäämään vauhtia. Miehistömuutokset ja extra sessiomuusikoiden mukana olo tietysti tuo omat lisämausteensa ja muuttujat kokonaisuuteen.

 

No, nyt ollaan jo hyvin lähellä tämän vuoden (2025) avauskeikkaa Bar Koivussa ja KUNNIAA VARIETEELLE -kiertueen aloituskeikkaa Rauman Brummissa. Näihin on nyt ladattu paljon odotuksia ja nähty vaivaa kokonaisuuden toimivuuden eteen. Uskomme vahvasti, että lopputulos tulee olemaan yleisölle kokemus joka jää mieleen.

Osassa KUNNIAA VARIETEELLE -kiertueen keikoista tullaan näkemään myös vierailijoita jotka osaltaan korostaa ohjelmamme arvokkuutta. Vierailijoista informoimme myöhemmin ja keikkakohtaisesti. 

Kiertue kattaa kaikkiaan 8-9 keikkaa, jotka sijoittuvat eri kaupunkeihin. Jos ja kun olet halukas olemaan osa tätä nostalgista kiertuetta, niin toimi nopeast, varaa itsellesi ennakkoliput HETI kun ne tulevat saataville. Kiertuemme on herättänyt laajempaakin kiinnostusta ja huomiota, joten tulemme varmasti näkemään täpötäysiä ja loppuunmyytyjä saleja sen aikana.

 

KUNNIAA VARIETEELLE -kiertueen ensimmäinen keikka on nyt julkaistu. Ja se on Rauman Brummissa LA 8.3.2025!

 

Huhtikuussa karavaanimme kulkee Poriin ja siellä nousemme Montun estradille. Päivämäärät ilmoitetaan tapahtumien muodossa, Facebook sivustollamme. Seuratkaan Facesta, niin tiedätte ensimmäisinä meidän liikkeistämme.

 

Hyvää alkanutta vuotta ja lähestyvää kevät-talvea, Nähdään keikoilla!

0
Feed

Jätä kommentti